Kummajainen nimeltäjä kehystäjä

Joskus tuntuu, että olen dinosaurus nykypäivänä kaiken tietotekniikan keskellä. Teen töitä käsilläni, mutta vain harvakseltaan tietokoneen ääressä. Ammattina kehystäjä on varmaan kummajainen. Todennäköisesti kovin moni ei hahmota, mitä tämä työ oikeasti pitää sisällään.

Iso osa, mutta alla puolet on asiakaspalvelua myymälän tiskillä. Tämä on se osuus johon asiakas osallistuu. Valitaan hänen työhönsä, vaikkapa valokuvaan, sopiva kehys, aukkopahvi ja lasi. Aukkopahvi tarvitaan, jotta valokuvan pinta ei tartu kiinni taululasiin, se jää reilun millin verran irti siitä.

Kun asiakas lähtee ja valokuva siirtyy alas verstaaseen, alkaa käsityö. Ja siihen menee yleensä enemmän aikaa. Valokuva mitataan ja määritetään sille sopivan kokoinen aukkopahvi eli passepartout. Se taas määrittää minkä kokoiset kehykset leikkaan sille. Kehys on aluksi kolme metriä pitkä puutanko, valmiiksi muotoon tehty ja pinnoitettu. Siitä leikataan 80 kiloa painavalla hydraulisella leikkurilla oikean mittaiset palat, jotka kootaan seuraavaksi kasauskoneessa suorakaiteen muotoiseksi kehikoksi.

Sen jälkeen leikataan haluttu lasi, niitäkin on kolmea erilaista, ja samoin leikataan oikean värinen aukkopahvi sekä taustapahvi. Jos valokuva on tavallista valokuvapaperia, se yhä useammin pohjustetaan, eli liimataan taustaan, jotta se saadaan täysin sileäksi ja suoraksi. Kuva kohdistetaan aukkopahvin aukkoon keskelle ja kiinnitetään happovapaalla konservaatioteipillä. Sitten koko kerrosvoileipä, lasi, aukkopahvi, tausta, kiinnitetään paineilmanaulaimella kehyksen valssiin. Vielä taustan reunoihin kasvisliimapaperit pölysuojaksi ja ripustuslanka kiinni ja taulu on valmis.




Tämä on hieman oikaistu työn kuvaus, mutta kaikkiaan yhden tällaisen taulun tekemisessä on vähintään 13 eri työvaihetta. Ja kaikki tehdään käsityönä. Lasilevyt ovat normaalia ikkunaa isommat, joista itse leikkaamme oikean kokoiset palat kuhunkin tauluun. Samoin kaikki aukkopahvit ja taustalevyt tulevat isoina levyinä. Voi sanoa, että jokainen kehystys jonka teemme, on yksilöllinen. Yksilöinä ne tehdään. Ja siksi ne myös kestävät aikaa hyvin, paitsi jos pelataan jalkapalloa sisätiloissa.

Se mikä minun ammatissani on vielä toistaiseksi ollut hyvä asia, että tällaista käsityötä ja siihen yhdistettyä palvelua on hankala ostaa netistä.

Juha-Matti Anttila
kehystäjä

Kehystysliike Vihinpuu

Katuosoite: Isokatu 14
Postiosoite: 67100 Kokkola

Puhelinnumero: 06 831 111706 831 1117
Sähköposti: vihinpuu(at)vihinpuu.fi

Aukioloajat

Arkisin: 10.00-17.00
Lauantaisin: 10.00-14.00